keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Tästä tämä sitten alkaa


Päädyinpä pitkän harkinnan tuloksena perustamaan minäkin tälläisen. Kynnys laittaa omia tekeleitään esille on kyllä aikamoisen korkea, mutta kokeillaan josko se kynnys ylittyisi. Niin paljon olen itse ideoita ja inspiraatiota löytänyt muiden blogeista - ehkä tästäkin voisi olla iloa jollekin. Ja toimiihan tämä ainakin itselle käsityöpäiväkirjana, josta on hyvä jälkeenpäin sitten katsella mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä.

Tähän alkajaisiksi uusin hankintani, jota olen ihaillut ja kuolannut jo pitkään. Nyt vihdoin raskin ostaa, kun äiti lähetti rahaa joulu- ja synttärilahjaksi.


Tuota liukuvärjättyä vironvillaa olen myös halunnut jo pitempään, joten pitihän sitten sitäkin pari vyyhteä samalla tilata. Ainakin toisen vyyhdin olisi tarkoitus aikanaan muuttua Revontuli-huiviksi.
Ensimmäiseksi uusille puikoille pääsi neuletakki miehelle. Siihen on langat olleet valmiina jo viime kesästä lähtien, mutta sopiva malli on puuttunut. Nyt löysin sopivan ja mieleisen mallin Novitan kevät lehdestä. Takakappale on jo valmistumassa kovaa vauhtia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.