Tässäpä on viime päivien murheenkryynini ja iloni. Tuota olen kutonut ja purkanut vuoron perään. En vain pysty jättämään sinne virheitä; pakko on purkaa, vaikka järki sanoo, ettei sitä virhettä sieltä kukaan huomaa. Mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa edistyy: kohta ollaan taas samassa kohdassa mihin eilen illalla pääsin.
Revontulen voisi tänä iltana pingotella olohuoneen matolle (kiitokset vinkistä Mammutille) ja vannottaa perheelle, ettei sen päälle sitten astuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.