sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Vaaleanpunaista pitsiä

Tällä kertaa pitsiä vaaleanpunaisena. Kokoa huivilla on n. 185 cm x 80 cm.



Malli: oma (kuvio hiukan muokattuna kirjasta Kauneimmat Neulemaallit)
Lanka: Sandnes Lanett
Puikot:  5 mm Knit Picksin pyöröt 
Langanmenekki: 131 g

lauantai 29. toukokuuta 2010

Kesäyön hullutus



Lähdinpä sitten mukaan tähän, vaikka vähän arveluttaakin miten onnistuu. Suurin haaste minulle tuleekin olemaan aloittaa uusi työ (tai jopa 25 työtä!) ennenkuin edellinen on valmis. Mutta kaikkeahan pitää kokeilla.
Mitään suunnitelmia en ole laatinut siitä mitä teen ja missä järjestyksessä. Joten ehkäpä aloittelen sitten töitä ihan sillä pohjalla mikä minäkin päivänä miellyttää.

torstai 27. toukokuuta 2010

Yhdet Lapinsukat lisää

Nämä menee myytävien laatikkoon odottamaan uutta omistajaa.


Malli: oma/perinne
Lanka: Nalle
Puikot: 3 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki; 97 g


tiistai 25. toukokuuta 2010

Pussukoita

Tälläisiä pussukoita tällä kertaa. Ensin tuli idea käyttää laatikossa pyörivät kaksi keltaista Samos-kerää pikkulaukkuun ja kun laukku oli valmis syntyi eka kännykkäpussi ja sitten muutama vielä seuraksi. Pohjat tein noihin virkkaamalla, että tuli tukevammat, sitten otin silmukat puikoille. Yläosan viimeistelin taas virkkaamalla.


Malli: oma
Lanka: Samos Lollipop + Spektri Plus
Puikot: 3,5 mm virkkuukoukku  + 4 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki: 87 g

Malli: oma
Lanka: Samos Lollipop + Spektri Plus
Puikot: 3,5 mm virkkuukoukku  + 4 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki: 37 g molempiin yhteensä

Malli: oma
Lanka: Samos Lollipop
Puikot: 3,5 mm virkkuukoukku  + 4 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki: 39 g molempiin yhteensä

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Lisää lumivalkoista pitsiä

Näihin sukkiin oli aikomukseni alunperin kutoa jo tutuksi tullut pintaneulekuvio kalastajaneuleesta. Muutaman kerroksen tehtyäni se alkoi kuitenkin tympiä sen verran paljon, että oli pakko kehitellä sekaan jotain muuta. Joten muokkasin kuvion pitsimäisemmäksi ja tuloksena tämä sukkapari.


Malli: oma
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 4 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 106 g

lauantai 22. toukokuuta 2010

Lumenvalkoista pitsiä

Lankalaatikossa oli valkoista Kotiväkeä ja päätinpä kokeilla kutoa siitä pitsihuivin. Tälläinen suorakaiteen muotoinen huivi syntyi; kokoa huivilla on n. 170 cm x 40 cm.




Malli: oma (kuviomalli Neulojan käsikirjasta)
Lanka: Novita Kotiväki
Puikot; 4 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki; 277 g

torstai 20. toukokuuta 2010

Villasukat

Yhdet villasukat lisää myyntivarastoon. Piti testata miten tuo kalastajaneuleen pintaneule toimii yksivärisellä langalla - ja hyvältähän tuo  näyttää.


Malli: oma (pintaneule Novitan kalastajaneuleesta)
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 4 mm ebenpuiset sukkikset
Langanmenekki: 136 g
Kesäisempääkin valmistunutta on; langanpäät pitää vielä päätellä ja kuvaus suorittaa ja sitten pääsen esittelemään valkoista pitsiä.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Ruskean sävyjä miehelle

Tänään kuvailtiin miehen uutta villapaitaa ja asusteita kauniissa (ja lämpimässä) säässä rannalla. Mikäli sää tälläisenä jatkuu nämä valmistuneet voi haudata vaatekaapin perukoille odottamaan syksyä.



Lanka: 7 veljestä Raita
Puikot: 3,5 ja 4 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki: 808 g
Malli: oma (pintaneule kuvio kalastajaneuleesta)
Lanka: 7 veljestä Raita + Kotiväki pipon vuori
Puikot: 3,5 ja 4 mm Knit Picksin pyöröt sekä 4 mm ebenpuiset sukkikset, pipon vuori 3 mm Knit Picks pyörö
Langanmenekki: 423 g kaikkiin yhteensä




perjantai 7. toukokuuta 2010

Jääkukkia

Vihdoinkin pääsen esittelemään tämän jo useamman kerran aiemmin vilauttamani huivin. Toissapäivänä sain sen pingotettua ja tänään paistaa aurinko niin kauniisti, että oli sopiva hetki lähteä nauttimaan hetkeksi keväästä rannalle ja kuvailla samalla huivia.



Malli: Jääkukka Ullasta
Lanka: Angorina Lyx
Puikot: 5,5 mm Knit Picksin pyöröt
Langanmenekki: 186 g

torstai 6. toukokuuta 2010

Novita yllätti


Tänä aamuna soi ovikello, mies meni avaamaan ja kiikutti kohta minulle pakettikortin allekirjoitettavaksi. Osasin kyllä tuota pakettia Novitalta odottaa, mutta luulin että se tulee ihan tavallisena postista noudettavana. Mukava yllätys, että se kannettiin syliin ilman että tarvitsi edes sohvalta ylös nousta. 
Sain ihania lankoja kilon verran palkkioksi Neulomoon laitetuista omista ohjeista. Kukkaketoa olenkin tähän asti hypistellyt vain kaupassa. Nyt voin hypistellä ihan kotona ja miettiä mitä noista tekisi.


Miehen villapaitaa jouduin tänään purkamaan reilut 5 cm, joten se ei mitenkään vauhdilla edisty. Opin ainakin sen, että ohjeen lukemiseen kannattaa keskittyä eikä silmäillä sitä hätäisesti television katselun lomassa.


keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Ei mitään valmista

Nyt kun sukkaputki on hetkiseksi poikki ei ole mitään valmista esiteltävää. Pitsihuivi on pingottumassa ja miehen villapaita edennyt kainaloihin saakka sekä miehustan että hihojen osalta. Mukava on tehdä välillä jotain isompaakin työtä.