maanantai 9. tammikuuta 2012

Salainen neuleystävä

Viime keväänä olin ensimmäistä kertaa mukana sny-ringissä ja niin mukavaa oli, että päätin ilmoittautua taas mukaan. Syksyn kierros jäi väliin, kun en osannut ajoissa päättää osallistuako vai ei. Nyt taas jännityksellä odottelen, että saadaan leikki käyntiin.


Neuleet on edistyneet, mutta mitään ei ole valmistunut. Yhdet sukat on päättelyä vaille, kahdet puikoilla. Täällä vilahtanut huivikin on jo loppusuoralla ja yksi villapaitakin aloitettu. Tilaustöitäkin on luvassa, kunhan Novitan uudet värit saapuisi kauppoihin. Joku kumma aloitusvimma on siis iskenyt, mutta eiköhän tuosta jotain pian valmistunekin ihan kuvattavaksi asti. 
Viime vuoden tilastotkin on tekemättä - en ole vaan jaksanut. Sen verran olen laskeskellut, että viime vuonna lankaa kului pikkuisen vajaa 30 kg.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.