tiistai 7. elokuuta 2012

Keskeneräistä

Mitään valmista ei ole esitellä, mutta niinkuin kuva kertoo jotain on kuitenkin puikoilla.


Viime päivinä on vienyt kovasti aikaa (kutomiseltakin) tämä blogin siirto. Hullun kiilto silmissä raahasin vanhoja postauksia copy-paste menetelmällä Vuodatuksesta tänne Bloggeriin. Eilen Vuodatukseen ilmestyi työkalukin blogin siirtoa varten, mutta eipä siitä enää juuri iloa ollut, kun siinä vaiheessa homma oli jo loppusuoralla. Ja olisiko ollut muutenkaan iloa - olisihan kirjoituksiin joutunut kuitenkin erikseen etsimään kuvat. Ja kategoriatkin olisi pitänyt laitella uusiksi. Voitonriemuinen olo oli, kun eilen illalla sain homman valmiiksi: reilut 500 postausta ja 800 kuvaa raahailin uuteen osoitteeseen. Onneksi kuvat olivat suurimmalta osalta omalla koneella siisitisti kansioihin järjestettyinä - muutamaa kuvaa jouduin etsiskelemään toisen koneen kovalevyltäkin.

Nyt pitäisi vielä muokkailla blogin ulkonäköä persoonallisemmaksi, mutta siihen alan joskus vähän myöhemmin. Nyt täytyy jo välillä heilutella puikkojakin, että saan blogiin jotain esiteltävää.

1 kommentti:

  1. Ootpa aikamoisen urakan tehnyt! Ite ajattelin että lisäilen pikkuhiljaa kuvia, tai ainakin osan kuvista Vuodatuksen puolelle, mutta uudet työt saa olla Bloggerissa.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.