perjantai 20. syyskuuta 2013

Syksyn värejä

Toissapäivänä puhelin ilmoitti odotetun, syksyn ensimmäisen sny-paketin saapuneen postiin. Täällä vähän syrjässä kun asutaan niin ei postiinkaan voi samalta istumalta rynnätä vaan minun piti kestää jännitystä eiliseen iltaan saakka, kun oli muutenkin asiaa kirkonkylälle. Teki mieli repiä paketti auki jo autossa, mutta maltoin mieleni ja avasin sen vasta kotona (ja sittenkin vasta sen jälkeen kun olin purkanut kauppaostokset kaappeihin).

Paketti oli pullollaan syksyn väriä: ihanaakin ihanampaa oranssia! Kiitos SNY - sisältö on todella onnistunut ja mieluinen. Lanka on uusi tuttavuus, suloisen pehmeän tuntuista puuvillaa. Kynttilöitä tykkään kovasti poltella pimeinä iltoina. Lautasliinat on hauskasti kankaisen näköisiä, enpä ole ennen tälläisiä nähnyt. Suklaat tullaan nautiskelemaan varmaankin miehen kanssa television ääressä jonakin iltana. Tuo Kismet onkin ollut "pitäisi maistaa" -listalla.


Kortti oli myös aivan ihana. Kuka voi vastustaa suloisia pöllöjä?


Pihallakin löytyy meillä kaunista syksyn väriä. Pakko oli ottaa kuva meidän kauniista pihapihlajasta.


5 kommenttia:

  1. Voi miten Ihanan paketin olet saanut! :)

    VastaaPoista
  2. Ompa kivan näköinen paketti, oispa kiva saada tuollaisia, koskaan en ole ollut tuossa SNY-touhussa mukana...

    VastaaPoista
  3. Onpa ihanan syksyinen paketti.

    VastaaPoista
  4. Oikean syksyn oranssin on ystäväsi sinulle koostanut. Siitä saa varmasti piristystä päivään.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa, että pidit paketista. :) Seuraava on jo mietintämyssyssä. ;)
    Terv, SNYsi

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.