torstai 10. joulukuuta 2015

Luukut 5-10

Joulukuun päivät kuluvat vauhdilla. Aamut ovat mukavia, kun on aina avattavana uusi, jännittävä paketti. Tälläisiä ylläreitä on löytynyt.


Kaksi pirteän jouluista patalappua. Nämä pääsivät heti keittiön seinälle hellan viereen - aika näyttää raaskinko käyttää vai jääkö koristeeksi.



Itsenäisyyspäivänä paljastui paketista perinteiset kynttilät. Nämä paloivatkin jo sunnuntai-iltana.



Tälläisiä piparimuotteja en ole ennen nähnytkään. Tälläiset pitää tietenkin käsityöläisellä olla, ettei tarvitse joululeivontaan siirtyessäkään unohtaa sukkien ja lapasten tekoa. Ihanat!



Seuraavana päivänä paljastuikin sitten paketista pipariohje ja kanelia. Minulla on perinteinen ohje, jolla on piparit tehty jo lapsuukodissani, mutta tätäkin taidan kokeilla.



Eilen paketissa oli sitten putkilo piparinkuorrutetta. Tämäkin pääsee varmasti vielä käyttöön ennen joulua.



Tänään aamuani ilahdutti tämä kimalteleva luistin. Todella kaunis koriste!


1 kommentti:

  1. Onpas kivoja luukunsisällyksiä osunut kohdallesi. Noiden avaaminen on varmaan ilo.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.