perjantai 15. huhtikuuta 2016

Fibonacci

Tällä kertaa sukkahullutuksen bonusohjeena oli raidalliset. kärjestä aloitetut sukat jälkijättöisellä kantapäällä. Raidoitus tehtiin Fibonaccin lukujonon mukaan. Mallissa sukat tehtiin kahdella värillä, mutta minä tein jämälankaversion, Tein kärjen, kantapään ja resorin puna/keltakirjavalla Ticoticolla, muuten raidoitin vuoron perään puna- ja sinisävyisillä fingering-jämillä. Ei näistä nyt mitkään kaunottaret tulleet, mutta ihan kelpo sukat kuitenkin.

Malli: Fibonacci Socks
Lanka: Fingering-sukkalankajämät
Puikot: 2,25 mm Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 76 g



Nyt odotellaan kolmoskierroksen loppumista - vielä on muutamassa joukkueessa aika reilusti paikkoja täyttymättä. Viimeistään ensi tiistaita vasten yöllä kierros päättyy ja päästään odottelemaan seuraavaa ohjetta. Ensi viikolla on siis todennäköisesti luvassa taas sukankudontaa. Tänään on vuorossa Mandala Madnessin viidennen osan virkkausta - vähän sitä jo tuossa aloittelinkin. Ehkäpä huomenna pääsen esittelemään miltä peiton alku viidennen viikon jälkeen näyttää.

1 kommentti:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.