sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Mandala Madness, osa 5

Perjantaiaamuna aloin innoissani virkkaamaan uutta osaa peittooni, mutta en päässyt alkua pitemmälle. Luin ohjetta ja ihmettelin, kun en yhtään ymmärrä miten pitäisi tehdä. Kunnes katsoin kuvia ja totesin, etteihän minun mandalani neljännen osan jälkeen näytä ollenkaan samalta. Olin sitten lukenut silloin ohjetta huolimattomasti ja virkannut toiseksi viimeisen kerroksen pylväiden takapuolelta, vaikka olisi pitänyt virkata etupuolelta. Eihän siinä sitten auttanut kuin purkuhommat.

Tällä kertaa peitonalkuun ilmestyi kiva piparkakkureunus. Ohjeessa se oli tehty kahdella värillä, mutta minä käytin pinkin lisäksi kahta erisävyistä lilaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.