tiistai 14. kesäkuuta 2016

Miehen uudet kesäsukat

Nämä blogipäivityket laahaa minulla nyt hiukan jäljessä. Useimmiten syy, etten olen valmistuneita töitä blogannut heti valmistumisen jälkeen on ollut se, ettei niitä ole kuvattu. Mutta nyt on kuvatkin valmiina, mutta jotenkin en ole vaan ennättänyt/jaksanut/malttanut istua koneella. Voisinhan laittaa kaikki valmistuneet nyt samaan postaukseen, mutta ajattelin nyt kuitenkin tehdä jokaisesta oman postauksensa. Joten näitä tulee nyt (toivottavasti) useampana päivänä peräkkäin.

Halusin tehdä miehellekin Lidlin puuvillasekoitelangasta kesäsukat. Aiemmin hänelle samasta langasta neulomilleni sukille kun kävin samoin kuin omilleni: huopuivat konepesussa. Valitsin näihinkin Cookie A:n mallin. Suurin osa niistä on aika naisellisia, mutta muutama enemmän miehekäskin malli löytyi joukosta ja valitsin niistä tälläisen missä on palmikoita varressa ja muuten sukka on sileää neuletta.

Malli: Sam
Lanka: Crelando Nina
Puikot: 2,25 Knit Pro Karbonz - sukkikset
Langanmenekki: 99 g
Nämä olikin varsin simppeli tehdä: palmikonkierrot kiertävät varressa loogisesti ja loppuosa sukasta onkin ihan perussukkaa, miltei tylsää neulottavaa. Sen verran muokkasin mallia, että lisäsin resoriin ja sukkaosaan silmukoita jotta sain miehen jalkaan riittävästi leveyttä. Palmikko-osuudella oli muutenkin jo hurjasti silmukoita, joten se riitti.


Kivat sukat tuli ja taisi mieskin tykätä, kun jätti jalkaansa heti kuvaamisen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.